fbpx
X
X

Linkit ja jutut

2016 – TÄÄ ON NÄHTY!

2016 olit hyvä ja mikä parasta paranit loppua kohden. Tän vuoden alussa olin erittäin erakossa koko musahomman suhteen, vaikka silloin olikin määrällisesti enemmän jengiä säätämässä tässä ympärillä. Ei ollut hajua mihin suuntaan mua oltiin viemässä eikä mitään tietoa tulevaisuudesta. Oon todella tyytyväinen päätöksestä, jonka keväällä tein ja ennen kaikkea onnellinen siitä, että voin tänä uutena vuotena luvata teille uutta musiikkia tammikuussa 2017 (ja lupaus tulee tällä kertaa jopa pitämään).
 
2016 jää historiaan vuotena, jolloin sain vihdoin sen suomenkielisen albumin julkaistua, jonka takia tän projektin pari vuotta sitten aloitin. 2016 oli myös se vuosi kun mun biisien Spotify-streamaukset ylitti miljoonan. Tää oli se vuosi, kun Löysään Hirteen suistettiin mun suosituimman biisin paikalta ja jengi Nollas ihan huolella. Tää oli se vuosi kun hylyt hinattiin pintaan, överit oli paremmat ku vajarit ja ekat paskanjauhannan suomenmestarit palkittiin. Tää oli se vuosi, jona sain tehdä parin loistavan artistin kanssa kimpparaidan – kiitos Emppu Suhonen ja Negatiiviset Nuoret. Tää oli myös vuosi, jolloin heitettiin useammat unohtumattomat keikkareissut jätkien kanssa – kiitos siitä liveorkalle, jonka kanssa heitetään toistaiseksi vika keikka parin viikon päästä.
 
Tää oli hyvä vuosi. Mutta. Eiköhän me olla samaa mieltä että. 2016 – TÄÄ ON NÄHTY.
 
Ps. Erakossa 2017. Pitäkää päät ylhäällä. Koko vuoden tulee.

– Niko Erakossa

Nollauspäivä-albumi julkaistu

Vuonna 2014 aloin 15 vuoden bändiuran jälkeen tehdä ensimmäistä kertaa musiikkia yksin – Erakossa. Tavoitteena oli kirjoittaa pitkästä aikaa albumillinen suomenkielistä musiikkia. Ensimmäinen omakustanteena julkaisemani sinkku lähti yllättäen lentoon voittaen muutamia levyraateja ja nousten lopulta YleX-radiokanavan soittolistalle. Fiilis oli mahtava ja kelasin, että olen vihdoin löytänyt oman ääneni musakentällä.

Raita herätti myös musa-alan kiinnostuksen ja sain vuoden 2015 alussa kustarin Elementsiltä ja levytysdiilin Sonyltä. Sony julkaisi multa yhden EP:n kesällä 2015, mutta ei sen jälkeen lähes vuoteen löydetty yhteistä säveltä mun musiikin suhteen. Tein ison läjän demoja, jotka eivät natsanneet major-lafkalle, jonka toiveensa oli laittaa mut biisileirimankeliin, johon en halunnut lähteä. En halunnut menettää omaa ääntäni, jonka olin vasta vuosi sitten löytänyt.

Sain keväällä 2016 purettua diilini Sonyn kanssa ja julkaisin heti uutta musaa taas omakustanteisesti. Nollaus-sinkku otettiin mun kuulijoiden parissa loistavasti vastaan ja siitä tuli nopeasti mun suosituin kappale verkon suoratoistopalveluissa. Päätin pian, että haluan julkaista noista Sonylle kirjoittamistani biiseistä vihdoin sen albumillisen suomenkielistä musiikkia, joka oli alun perin tavoitteeni. Tämä on se albumi. Olen todella ylpeä näistä lauluista ja kuten tarinasta käy ilmi, olin myös valmis tekemään isoja uhrauksia, jotta pääsisin ne julkaisemaan.

Sain levylle pari haluamaani vierailijaa. Tiktakista tunnetuksi tullut Emppu Suhonen oli täydellinen naispuolinen vierailija O.D.F.T.W. raidalle. Ollaan Empun kanssa kovin samanlaisia artisteina – oman tiemme kulkijoita ja avoimia erilaisille musatyyleille. Samasta syystä halusin myös Negatiiviset Nuoret albumille mukaan. Koen hengenheimolaisuutta sen kolmikon kanssa. Meitä ei kiinnosta esiasetetut normit. Ja vähän siitä teemasta toi Tää on nähty –raita myös kertoo.

Albumin biisien tekstit vievät kuulijan matkalle mun edeltävään kahteen vuoteen. Siellä on sydänsuruja, turhautumista odottamiseen, paskanjauhajia ja tietysti nollausta. Tämä albumi päättää yhden merkittävän jakson mun elämässäni. Tämän albumin jälkeen kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi Erakossa. Sen takia 30.9.2016 on mulle #Nollauspäivä.

Kiitos kaikille jotka olette olleet tähänastisessa matkassa mukana. On ollut ilo.

– Niko Erakossa

Kuuntele

  • Spotify: äivä_Spotify
  • Deezer: äivä_Deezer
  • Tidal:
  • AppleMusic:
  • iTunes:
  • GooglePlay: äivä_GooglePlay

CD:n ostolinkit

Tiedote 7.6.2016: Undercover lover / Hylky -tuplasinkku

Erakossa - UCL-Hylky sinkkukansi webKärsivällisyys on hyve, sanotaan. Oon odottanut Undercover Lover –raidan julkaisua nyt jo lähes 2 vuotta. Kyseessä on harvinaisempi Erakossa duuriraita, jolla esitellään kepeämpää takapotkurokkia hiphop elementein. Tää kesäinen biisi on ollut yleisön suosikkeja Erakossa-livesetissä jo pidemmän aikaa.

En halunnut kuitenkaan unohtaa julkaisulla Erakossa-duurirokin ystäviä, joten lisäsin samaan pakettiin perinteisemmän Erakossa-raidan, jossa seikkaillaan merellisissä tunnelmissa ihmissuhdepelin aalloilla. Hylky ja Undercover Lover ovat monilta osin toistensa vastakohtia, mutta sisältävät samalla molemmat viittauksia pinnan alle, joten julkaisun kannen osalta yhteinen tyyli oli helppo löytää.

Neljä viikkoa sitten julkaistu Nollaus-sinkku on otettu Erakossa-kuulijoiden joukossa erinomaisesti vastaan ja se nousikin kaikissa verkon musiikkipalveluissa sen hetken suosituimmaksi Erakossa-kappaleeksi. Lupasin Nollaus-tiedotteessa syksylle Nollauspäivä EP:n – unohdetaan ne puheet! Huomasin nimittäin kuunnellessani viimeisen vuoden aikana tehtyjä Erakossa demoja, että siellä on helposti albumillinen raitoja, jotka ansaitsevat tulla julkaistuksi. Nollauspäivä EP:n sijasta onkin siis luvassa Nollauspäivä-albumi syyskuussa.

Ilmoitan samalla, että Erakossa keikkamyynti on siirtynyt Sony Liveltä Olli Vartiaiselle eli Keikkaollille (Pyramidi Booking). Ollin naama saattaa olla alan ihmisille tuttu myös Warnerin toimistolta. Olli halusi itse Erakossa-tiimiin mukaan ja en voisi olla iloisempi tästä lisäyksestä – kesän keikkalista on alkanut heti muotoutua. Noin yleisesti voisi sanoa, että pöhinä erakossa-kuplassa on vahvasti nousussa ja mikäs sen parempi tapa juhlia tätä kuin julkaista kesäsinkku. Kelluminen nimittäin kuuluu kesään, mut välillä kantsii vaan uppoutua musaan.

Julkaisua voi kuunnella täältä.

JULKAISU: Undercover Lover / Hylky
UPC: 638865032227
Lataa kannet (1980*1980 px) 

UNDERCOVER LOVER
Kesto: 2min 56s
ISRC: US-DHM-16-15596
Teoston teosnumero: 28592484

HYLKY
Kesto: 2min 58s
ISRC: US-DHM-16-15597
Teoston teosnumero: 30631676

Jos tarvitset raitoja radioon, DJ-hommiin tai vastaavaan käyttöön – laita viestiä. Järjestyy.

Kiitän älyttömästi kaikesta mahdollisesti tuesta! #DIY

Tiedote 4.5.2016: Takaisin Erakossa – Lähtö Sonylta ja uusi Nollaus-single

Sain viime vuonna Erakossa-projektille lentävän lähdön, kun omakustanteena julkaistu Löysään Hirteen debyyttisingle singahti radiosoittoon mainioiden arvosteluiden saattelemana. Useampi levy-yhtiö oli minusta kiinnostunut ja valitsin lopulta Sonyn. Se tie on nyt päätöksessä, sillä palaan tällä päivämäärällä takaisin artistinimen mukaiseksi erakoksi. Sain kolme viikkoa sitten irtisanottua levytyssopimukseni Sony Musicin kanssa ja julkaisen uuden singlen debyytin tapaan omakustanteena. Ja vaikkei moni sitä uskokaan, tuntuu vilpittömästi mahtavalta olla taas tässä tilanteessa.

Todetaan alkuun, että eihän Sonylta kukaan täysjärkinen varmaan lähde. Musa-ala pyörii tässä maailman ajassa käytännössä kolmen firman ympärillä ja jos saat jalan sinne oven väliin, niin eihän sitä vissiin siitä raosta kannattaisi pois päästää – tai ainakaan itse vetää. Mä olen kuitenkin voinut viimeiset kuukaudet henkisesti aika huonosti. Aika monta yötä on mennyt valvoessa miettien miten tää mulle rakas musahomma seisoo paikallaan ja jatko on jonkun ihan muun käsissä. Tänään mulla on vapaa olo. Tänään mä tulen nukkumaan hyvin. Tänään mä oon taas kuskin paikalla. Tänään mulla on #nollauspäivä.

Levy-yhtiöltä lähtöön ei liity dramatiikkaa ja asiasta sovittiin hyvässä yhteisymmärryksessä Sonyn ihmisten kanssa. Pyysin heiltä sopimuksen purkua, keskusteltiin asiasta ja todettiin yhdessä, ettei meidän yhteistyö ole tuonut kummallekaan haluttua lopputulosta. Sony olisi halunnut, että lähden biisileireille tekemään mulle uusia kappaleita. Mä sanoin, että mulla on tässä läjä omia hyviä kappaleita – julkaisen ne mieluummin. Mun omien laulujen taltiointi ilman kompromisseja on kuitenkin ollut alusta lähtien tämän projektin ydin. Haluan jatkossakin uskoa niihin ja tiedän, että mun kuuntelijat uskoo niihin.

Mun ja Sonyn liittoa voisi mun mielestä verrata kokkiin, joka yrittää yhdistää sushia ja pastaa – siinä koitettiin saada kahdesta jo sellaisenaan toimivaksi todetusta yksiköstä muovattua yksi vielä parempi kokonaisuus. Harvoin jos koskaan tuolla kuitenkaan onnistutaan parantamaan jo toimivia reseptejä – ja eihän se nytkään ihan toiminut. Haluan kuitenkin korostaa, ettei mulla ole mitään pahaa sanottavaa Sonystä ja siellä olevista mahtavista ihmisistä. Päinvastoin haluan kiittää kaikkia Sonylaisia.

Erakossa - Nollaus sinkkukansiHeti diilin purkamisen jälkeen aloin suunnitella omakustannejulkaisua ja Nollaus-biisi valikoitui useamman raidan joukosta siitä saatujen positiivisten kommenttien perusteella. Biisi oli tietysti jo valmiina etukäteen, mutta jumissa mun pöytälaatikossa, koska Sony ei koskaan innostunut Nollauksesta. Oon älyttömän fiiliksissä, kun pääsen nyt julkaisemaan sen.

Nollaaminen on suurimalle osalle tuttu termi, josta ei kuitenkaan ole hirveästi lauluja tehty. Kaikilla on kuitenkin varmaan joskus niitä päiviä, kun haluaisi vaan tyhjentää päästä sinne kertyneen ylimääräisen roskan – tavallaan kelata nauhaa takaisinpäin. Tein aiheesta laulun, jonka videolla kelailen ihan konkreettisesti sitä nauhaa taaksepäin. Video on nyt ensinäytössä YleX:n radiokanavan sivuilla ja kappaleen löydätte kaikista netin musiikkipalveluista.

Tämä uusi single on ensimmäinen lohkaisu elokuussa julkaistavalta Nollauspäivä EP:ltä. Lisää kappaleita luvassa jo kesäkuussa. Jos ihmettelet, mitä tapahtui vuosi sitten luvatulle Sydämen kakkospuolikkaalle eli Kammiolle – jätin toisen sydämenpuolikkaan Sonylle ja menen nyt puhtaalta pöydältä eteenpäin.

Ps. Elements Music edustaa edelleen mun lauluja ja kartoitan par’aikaa muita yhteystyökuvioita.

Terveisin: Niko Ailamo – taas Erakossa

Kaikki materiaali © Erakossa