Let’s make pöhinä great again. Pöhinä ei nimittäin kaikille ole startup-myyntipuhetta ruokalappu-tapahtumassa smart casual dresscodella. Toisille meistä se on enemmänkin Notkea Rotta Pöhisemässä itä-Helsingin kaduilla pöllityllä Pösöllä. Toisille se on Maukka Perusjätkän Säpinää soimassa kasettimankassa. Näiden vuonna 1979 ja 2002 julkaistujen raitojen eräänlaiseksi temaattiseksi jatkeeksi Erakossa julkaisee 19.2.2020 ”Pöhinä 6/5” -kappaleensa.
Esikuviensa tyylejä yhdistellen kappaleesta on kuultavissa punkin ja hiphopin elementtejä, mutta pöhinäpönttöön on tiputettu uudeksi mausteeksi nykypop-soundeja. Ja siitähän Erakossa tunnetaan myös artistina parhaiten – eri tyylejä yhdistelevistä kappaleista, joista juuri tämän kaltaiset rivakat juhlabängerit (Hylky, Tää on nähty, Nollaus, Tää on sulle…) on kuunneltu jo miljoonia kertoja verkon suoratoistapalveluissa. Erakossa digareille kappaleessa on myös jotain uutta, koska lyyrisesti nyt mennään enemmän kohti tyyliesikuvien tarinankerronnollista linjaa, jossa tosielämään perustuvat hahmot nostetaan päänäyttämölle.
Erakossa kiertää julkaisun ja sen mukaan nimetyn PÖHINÄ 6/5 -kiertueen merkeissä noin kymmenen keikan verran Suomea alkaen julkaisuviikon perjantaista, jolloin Suomen eräänlaisena pöhinä-pääkaupunkina tunnettu Lahti on taas Erakossa. Pöhinä 6/5 julkaistaan sinkun kääntöpuolen kera. Kakkosraitana oleva ”Anna olla viimeinen kerta” on tyylillisesti jotain Def Jam Recordingsin 80-luvun rock/rap hybridien kaltaista – nykyelementeillä maustettuna.
Koko tuotanto ajatuksesta valmiiseen tuotteeseen asti tuttuun tapaan 100% allekirjoittaneen käsialaa.
#DIY
—-
—-
6/5 PÖHINÄÄ
UPC: 195068588093
”Pöhinä 6/5”
ISRC QZFYZ2056947
Säv/san/sov Niko Ailamo
”Anna olla viimeinen kerta”
ISRC QZFYZ2056948
Säv/san/sov Niko Ailamo