Erakossa julkaisee Jenni Poikeluksen 2000-luvun alussa sanoittaman kappaleen

Erakossa julkaisi tänään uuden singlen Sirpaleina. Yhteensä yli 11 miljoonaa kertaa Spotifyssa streamannut Erakossa on oman tiensä kulkija, jonka uralla on useita yllätyksellisiä julkaisuja. Tämänkin tarttuvan kertosäkeen ja matalataajuuksisen kompin voimalla kulkevan kappaleen syntytarina on poikkeuksellinen.

YleX-radiokanavan juontajana ja viimeisimpänä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut Jenni Poikelus kirjoitti teini-ikäisenä vihkoonsa lyriikoita. Inspiraationa toimivat Jennin silloiset suosikkiyhtyeet ja varsinkin suuremmalle yleisölle vähemmän tunnetuksi jäänyt Etupiha -niminen bändi.

Poikeluksen vanha lyriikkavihko kaivettiin tänä syksynä YleX:llä esiin PPP-ohjelman yöshowta varten. Studioon oli kutsuttu Etupiha-yhtyeen laulaja, nykyään paremmin Erakossa-artistinimellä tunnettu Niko Ailamo. Tämän tehtävänä oli tehdä ja esittää Poikeluksen vanhoista lyriikoista lauluja suorassa lähetyksessä. Nyt kuultaisiin miltä teini-ikäisen ihmisen kirjoittamat tekstit kuulostavat silloisen suosikkilaulajan esittämänä.

Jo suorassa lähetyksessä “Sirpaleita” nimiseksi ristitty kappale yllätti positiivisesti ja innoitti studion juontajat yhteislauluun. Lähetyksen jälkeen Ailamo sai sosiaalisen median kanavissaan kappaleesta niin positiivista palautetta, että seuraava askel oli lauluntekijälle selvä: Tämä kappale täytyy äänittää.

“Jo tekstin nähtyäni olin sitä mieltä, että tässä voi olla aineksia todella hyvää lauluun, vaikka hommaan aluksi vähän humoristisella kulmalla lähdettiinkin. Tekstistä paistoi aitous ja se istui omaan suuhuni erinomaisesti, minkä ei tietysti pitäisi yllättää, kun olen itse toiminut tekstille inspiraationa. Kirjoitin kappaleeseen siitä puuttuneen kolmannen säkeistön ja huomasin studioversion syntyvän kuin tanssi, mikä on yleensä hyvän kappaleen merkki”, Niko kertoo.

Alkuperäisen tekstin kirjoittanut Jenni Poikelus on kuullut ja siunannut studioversion kommentoiden sitä spontaanista: “JUMANKAUTSI!!! On cowa!!!”

Kolme albumia julkaissut Erakossa on yhden miehen kokoonpano, jossa Ailamo soittaa kaikki instrumentit ja huolehtii myös biisien tuotannosta.

(Teksti: Presshopper)

Kuuntele Sirpaleita täältä.


Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.