Erakossa luo nahkansa

Erakossa julkaisee huomenna kolmannen albuminsa Käärmeennahka – tänään siitä annetaan viimeinen myrskyvaroitus varmaotteisen ja vahvaan biittiin nojaavan Syteen tai saveensinglen ja –videon muodossa.

Pitkäsoiton nimi on enteellinen, sillä multi-instrumentalisti Niko Ailamon yhdenmiehenyhtye onnistuu jälleen luomaan nahkansa. Ailamon vimmainen suhtautuminen musiikin tekemiseen on aiemminkin tuottanut säkenöivää punk-rock-räp-poppia, mutta tällä kertaa monen genren symbioosi soi harmonisena albumikokonaisuutena.

“Kahdella ensimmäisellä levyllä vasta haettiin Erakossa-musiikin muotoa. Tällä albumilla mun punkrock-bändihistoria on sulautunut osaksi modernia pop-musiikkia, jota maustetaan hiphop-elementeillä ja -verseillä”, Ailamo kertoo.

Käärmeennahka on albumi, jolla kaivataan vapautta ja kuljetaan vastavirtaan: kapinoidaan, tanssitaan aamuyöhön, läimäytetään toimiston ovi viimeisen kerran kiinni ja nähdään lähiöpubin asiakkaissa romanttista kauneutta.

Erakossa on riippumaton artisti, joka lähti uransa alkuvaiheessa isolta monikansalliselta levy-yhtiöltä voidakseen tehdä musiikkia täysin omilla ehdoillaan. Palava luomisen halu ja tinkimätön asenne johtivat Erakossa-yhtyeen ainutlaatuiseen työskentelytapaan: paitsi että Ailamo soittaa studiossa kaikki instrumentit, hän myös äänittää ja tuottaa julkaisunsa itse – sekä kuvaa ja leikkaa videonsa. Ja hoitaa tietysti itse käytännössä kaiken artistiuteensa liittyvän.

“Käärmeennahka-albumin julkaisun jälkeen aion taas luoda nahkani uudestaan. Ei mitään hajua minkä värinen iho ja ihminen alta paljastuu. Kerron siitä seuraavalla Erakossa-albumilla. Siihen asti jatkan kaiken irtoavan polttamista, koska uudelleensyntymä on mulle pyhä“, Ailamo lupaa.

Hurja tekemisen intensiteetti ja musiikillinen monipuolisuus ovat tuoneet Erakossa-yhtyeelle koko ajan lisää kuulijoita. Spotifyssa useampikin Erakossa-biisi on yltänyt jo yli miljoonaan striimauskertaan ja kokonaissoittomäärässä hätyytellään 10 miljoonan striimauksen rajaa.

Teksti: PressHopper / Juha Juoni


Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.